Kajaanin Uimaseura

Kainuun alueuinnit ja kilpailuharjoitukset 22.5 – tulokset

Kevään 2022 viimeiset Kainuun Alueuinnit uitiin sunnuntaina 22.5. Meidän uimareiden lisäksi menossa olivat mukana Swimming Club Vuokatti ja heidän uimarit. Sunnuntain perusteella vauhti on selvästi kohdillaan kesän isompia kisoja varten! Tällä hetkellä kesän kisoihin meillä 7 on uimaria, jotka ovat alittaneet aikarajan Rollo-uinteihin, 3 uimaria on alittanut aikarajan Ikäkausimestaruus-uinteihin ja 6 uimaria on alittanut aikarajan Nuorten Suomen Mestaruus-uinteihin.

Alueuintien yhteydessä pidettiin kilpailuharjoitukset, joihin osallistui 30 uimaria, nuorimmat osallistujat olivat 6-vuotiaita. Kaikki osallistujat palkittiin mitaleilla ja palautusjuomilla (pillimehu).

Tämän kevään kisoissa aikuiset ovat myös olleet tervetulleita kilpailuharjoituksiin. Heille matkana on ollut 50m vapaauintia. Tällä kertaa starttiin osallistui 3 aikuista.

Kilpailuharjoitusten tulokset

Kainuun Alueuintien tulokset

Aikaisempien kilpailuharjoitusten ja alueuintien tulokset löytyvät täältä

Kiitos kaikille osallistujille, toimitsijoille ja ohjaajille onnistuneista kilpailuista kaudella 21-22! Syksyllä jatketaan.